Naisenergiaa!
Kevätkausi on alkanut mahtavasti! Ympärilläni on iltaisin ihania, iloisia ja energisia naisia jotka suovat itselleen liikuntahetken, hetken omaa aikaa. Olkaa ylpeitä itsestänne ja siitä että, haluatte hoitaa itseänne. Näillä eväillä jaksamme myös pyörittää arkea.
Eilen Isonkyrön Ylipään Ns:n seinät pullistelivat Zumba-tunnilla. Sopu kuitenkin antoi sijaa ja meillä kaikilla oli hauskaa. Laskennallisesti poltimme eilen yhteensä yli 58 000 kaloria. Se on VALTAVASTI. Määrä vastaa yli 8 kg rasvaa. Kansanterveydellisestikin luku on ihailtava. Kyse kun on vain yhdestä illasta.
Monet tekivät varmasti uuden vuoden lupauksia. Tein itsekin. Suurin osa lupauksista liittyvät usein elämäntaparemontteihin, kadonneen liikuntainnostuksen löytämiseen tai ruokavalion parantamiseen. Ne ovat hyviä ja terveellisiä lupauksia. Hienoa on nähdä, että niin moni on laittanut lupauksensa myös täytäntöön. Itse tein myös lupauksen että yritän tavata enemmän ystäviäni. Ihan niinku livenä. Tähän mennessä olen nähnyt jo muutaman ystävän, jonka edellisestä tapaamisesta oli ehtinyt kulua yli vuosi. Fysiikan lisäksi pitää hoitaa myös päätä. Ystävien kanssa vietetty aika on korvaamatonta ja yhteisillä nauruhetkillä jaksaa pitkään.
Videolla viikon uutuusbiisi. Tässähän jo tulee aivan kesäfiilikselle.
Ihanaa viikkoa!
Viikon kysely
Viimeisimmät kirjoitukset
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- seuraava ›
- viimeinen »
|
|





Kommentoi